Tulossa daalia kesä!

 Tänä vuonna hurahdin daalioihin ♥ Tilasin ennakkoon hurjan suosittua Café au Lait -lajiketta kun sitä Savenmaan verkkokaupasta bongailin alkuvuodesta. Samalla tuli napsuteltua tilaukseen muutama muukin daalia eli Wine Eyed Jill ja Creme de Cognac.


Café au Lait

Wine Eyed Jill

Creme de Cognac


Daaliat viihtyvät sekä ruukuissa että maahan istutettuna. Kasvualusta saisi olla ravinteikasta ja istutusmultaa olisikin hyvä höystää kompostimullalla. 

Meksikosta kotoisin oleva daalia rakastaa aurinkoa ja lämpöä, joten kasvupaikankin on oltava sellainen. Esimerkiksi lämmin ja suojainen seinusta tai aurinkoinen terassi tai parveke on omiaan ruukkuistutuksille. 

Parin viikon takainen lämpöaalto sai minut hurahtamaan ja niinpä illan lämmössä istuttelin daaliat jo ruukkuihin. Olivat pusseissa ehtineet jo pukata vartta sen verran pitkästi, että tuli vähän kiirus saada ne multaan. 

 


 

Niinpä siinä sitten kävi, että ilmat viileni ja yöt meni jopa pakkaselle. Nyt ruukut nököttään seinustalla tiukasti harsotettuna, jotta eivät paleltuisi. Onneksi varret eivät ole nousseet vielä päälle, joten luultavasti ovat turvassa.  

 


 
Jospa sää pikkuhiljaa alkaisi lämmetä. Tänään vielä oli kyllä aika kylmä tuuli kun päivä puuhasteltiin pihalla. Kukkapenkit sain kuitenkin jo siistittyä ja pensaiden leikkuuroskat siivottua pois. Nyt voikin siirtyä sitten tutkailemaan, että mitä penkeistä oikein nouseekaan. 

Mukavaa Vappuviikonloppua Sinulle! 

8 kommenttia

  1. Komea rivistö daaliapurkkeja. Toivottavasti eivät nyt palellu siellä harsojen sisällä. Nuo haluan nähdä sitten kukassa, niin varmasti moni muukin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on pitänyt käydä kurkkimassa harsojen alle viime päivinä 😅 toistaiseksi kaikki hyvin!

      Poista
  2. Kauniit daalialajikkeet olet valinnut. Toivotaan, ettei kylmyys haittaa juurakoiden kasvuunlähtöä. Aurinkoista toukokuuta!

    VastaaPoista
  3. Kunniootettava purkkirivi! Nua kun kukkiivat niin komialta näyttää :) Ostin tänä keväänä vaan yhyren uuren juurakon. Toivottavasti vanhojen talavetus onnistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oo vanhojen talvetuksessa vielä koskaan onnistunut. Olis aika ihana jos nämä saisi kaikki kukkimaan 🥰

      Poista
  4. Onpas ihanan hempeitä värejä tulossa! Varmasti upea kukkaloisto tiedossa.
    Daalia on yksi lempikukistani ja itsekin istutin muutamia juurakoita ruukkuihin.
    Kiva odottaa kasvua ja kukintaa. Toivottavasti jatkuu koko kesän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti odotan, että saisikin kesällä nauttia näiden kukinnasta. Kunhan nyt ensin päästään näistä viileistä ilmoista eroon...

      Poista