Oikea Kevätpäivä

Tänään päästiin vihdoinkin oikeasti pihahommiin. Mies aloitteli jo eilen leikkaamalla etupihan pensasaidan ja tänään jatkettiin tontin sivut. Minä haravoin oksanpätkiä ja keräsin niistä kasoja. Poikien kanssa sitten syötettiin niitä oksasilppurille ja saatiinkin aikamoinen määrä silppua. Osa menee kompostiin ja osa katteeksi. 
Ensimmäinen kukkapenkeistäkin alkaa olla jo lähes lumeton. Tämä on tapahtunut ihan muutamassa päivässä. 


Omenapuun alla esikot jo vihertää kovasti ja krookuksen piikkejäkin on näkyvissä. Jos oikein tarkasti katsot niin tuossa kuvan alalaidassa näkyy kaksi tulppaanin piippaa. Rajautuivat juuri kuvan ulkopuolelle. Niitä olikin aika mukava määrä tuossa. Yhtään en kyllä lajiketta muista...

 Syksyllä ostin alennusmyynneistä tämän köynnöshortensian. Siinä on jo todella isot silmut. Tälle pitäisi nyt keksiä hyvä paikka. Tuuppasin sen vain multiin tuohon Omenapuupenkkiin. No suunnitelma on kyllä olemassa, katsotaan toteutuuko. 

Kevään ensimmäiset ja ainoat taimitilauksetkin saapuivat eilettäin. Tilattiin äidin kanssa yhdessä Kodin Kukilta vähän kesäkukan taimia. Tänään sitten jo omani purkittelin.


Purkeissa jotka muodostavat T-kirjaimen on verenpisaroita. Nuo kolme isoa ovat nimeltään Seventh Heaven ja tuolla T:n poikkiviivassa ja yksi sen alla ovat Blue Sarah -lajiketta. 

Seventh Heaven

Blue Sarah
 Kuvassa vasemmalla sitten vaaleanpunaista kerrottua ahkeraliisaa kaksi purkkia ja toiset kaksi poutapilveä. Aika pikkuruisia taimia vielä, mutta onhan tässä aikaa kasvattaa kokoa ennen kesää. 

Kuva täältä

Huomiselle onkin sitten luvattu vaihteeksi sadepäivää, joten taidanpa pitää leivontapäivän. Tintti vinkkasi herkulliselta kuullostavan Cupcake -reseptin, jota aion huomenna kokeilla.

 Leppoisaa lauantai-illan jatkoa Sinulle!

12 kommenttia

  1. Kun kevät tulee se tahtoo tyllä rytinällä. Kovasti on sielläkin edennyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuntuu kyllä että ihan hetkessä on tapahtunut hurja eteneminen. Se on hyvä!

      Poista
  2. Vaikka huominen sade vähän harmittaakin niin teillä se vaan tuo kevättä kun sulattaa loputkin lumet! Itse suunnittelen huomiselle koulintaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan totta, että hyväähän se sade vaan tekee!

      Poista
  3. Siellä ovat siis tosi toimet alkaneet! Täällä vasta haaveillaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään tuntui ensimmäistä kertaa, että kyllä se kevät tästä etenee:)

      Poista
  4. Meillä riittää vielä lunta, joten vesisade tulee kuin tilauksesta;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvähän se vaan on, että saadaan sadetta. Viepi lopun talven mennessään!

      Poista
  5. Ihania nuo verenpisarat, itsekin olen ajatellut tilata tuota Blue Sarahia, mutta se on aina vaan jäänyt haaveiluasteelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin katselin näitä jo viime keväänä, mutta jäi sitten tilaamatta. Nyt piti korjata asia. Toivottavasti saan pidettyä hengissä ja pääsisi oikeasti näkemään tuon kukinnan.

      Poista