Lähtölaskenta lomalle

Toista lomaviikkoa tässä vietellään ja nyt oli pakko jo päästä kirjoittelemaan kuulumisia. Päivät on hurahtaneet niin vauhdilla, että yhtäkkiä ollaan oltu jo illassa ja huomaa, ettei taaskaan ehtinyt tänne päivittää mitään. 
Ihan loman alussa tein muutamia uusia hankintoja tuonne pihalle. Ostin mm. liljan sipuleita reilun puoleisesti kun olivat Prismassa -70% alessa. Tuhlasin myös loput synttärilahjakortistani tuonne Piha ja puutarha Ahvenjärvelle ja kartutin kokoelmaani uudella pionilla, Coral Sunset. 

Liljat istuttelin kaikki tähän Unkarin syreenin alle



Tätä en ehtinyt vielä istuttaakaan kun se jo avasi kauniin kukkansa

 Kasvihuoneen viereen tehty penkkikin sai asukkaat kun istutin siihen kasvattamani samettikukat ja tähtisilmät. 


 Ehdinpä vielä kylvää keräämiäni akileijan siemeniäkin. Näille vain pitäsi olla sellainen kasvupaikka, että saisivat rauhassa levitä, siementää ja risteytyäkin. 
Taisinpa vähän nyt huijata. Tuossa viimeisessä pystyrivissä onkin Virginian pihtan siemeniä. Ne on jo useamman vuoden takaa, enkä niiden itämiseen oikein enää usko, mutta sattuivat olemaan samassa laatikossa noiden akileijan siementen kanssa. Pääsivät siis mukaan. 
 

Jatketaanpa tällä sekalaisella mallilla postaus loppuun. Muutama kukka- ja pihakuva tuolta parin viikon takaa.

Akileija Blackcurrant Ice

Etualalla pioni "Moon of Nippon" ja eka nuppu ikinä!



Tällaiset tunnelmat oli pari viikkoa sitten. 

6 kommenttia

  1. Niin lämpimän ja kesäisen näköistä, ihana vesiaihe. Ja pioni ja ja ja... Hauska väri akileijassa, tumma punainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt onkin saanut nauttia muutamasta kauniista ja lämpimästäkin päivästä. Paitsi tänään on sadellut vettä väliin rankastikin. Tuon akileijan siemeniä havittelin pitemmän aikaa ennenkuin ne sattuivat kohdalle. Nyt olenkin ottanut niitä joka vuosi talteen, ettei pääsisi katoamaan vahingossa. Väreihin siinä juuri ihastuin ja tykkään siitä ettei se ole niin korkea.

      Poista
  2. Ihana pioni, valtavan kauniin värinen. Minun akileijansiemenet odottelee kylvöä. Ajattelin heitellä niitä sinne tänne uuteen kukkapenkkiin, mutta mietityttää, tuleeko ne kitkettyä ja kuokittua tiehensä vahingossa. Olisikohan tuo sinun kylvökonsti kuitenkin järkevämpi. Kaunis piha sinulla. Vesiaihe on hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo väri oli suurin syy siihen miksi ostin juuri tuon pionin. Kukinnan edetessä se muuttui aivan vaalean keltaiseksi. Sekin oli kaunista! Ja kiitos, tuo lampi on yksi toteutuneista haaveista:)

      Poista
  3. Kaunis tuo sinun uusi blogin etusivun kuva, kuten toki kaikki muutkin. Niinkuin aina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Piti saada jokin kesäisempi kuva. Meidän treffithän on muuten ihan kohta:)

      Poista