Sain Annilta Hämäläisen puutarhablogista Liebster Award -haasteen.
Haasteella tehdään tunnetuksi blogeja, joilla on alle tuhat lukijaa. Ensin vastataan haastajan keksimiin 11 kysymykseen, sitten keksitään 11 uutta kysymystä ja haastetaan (5-)11 uutta bloggaajaa mukaan.
Kiitos Anni haasteesta.
1. Minkälaiseksi kuvailisit itseäsi?
Rauhallinen, mutta helposti innostuva. Tykkään suunnitella tarkastikin, mutta toteutus yleensä lähtee rönsyilemään ja harvoin(lue: tuskin koskaan ) noudattaa alkuperäissuunnitelmaa.
Tunnollinen, sinnikäskin.
2. Kuinka kauan olet pitänyt blogia?
Aloitin vuonna 2009 tuolla vuodatuksen puolella ja vuonna 2012 siirsin blogin Bloggerin puolelle.
3. Miksi aloitit blogaamaan?
Olin jonkinaikaa seurannut muiden blogeja ja blogistania osoittautui mielenkiintoiseksi paikaksi. Lisäksi olin pitänyt puutarhapäiväkirjaa jo useamman vuoden, joten tämä bloggaaminen osoittautui aika luontevaksi jatkumoksi sille.
4. Harrastuksesi bloggaamisen lisäksi?
Teen käsitöitä. Lähinnä ompelen, mutta myös kudon ja virkkaan.
Lukeminen on rakas harrastus, mutta se on kausittaista ja luen aina paljon kerralla.
Iän tuomien vaivojen myötä olen opetellut myös pitämään fyysisestä kunnostani huolta ja kuntosalilla olen käynyt nyt reilun vuoden verran säännöllisesti pari kertaa viikossa. Sen lisäksi viikonloppuisin teemme mieheni kanssa aamulenkit.
5. Kuvaile pitämääsi blogia.
Blogissani pääset seuraamaan pihamme muuttumista puutarhaksi. Rakastan erilaisia kokeiluja ja kerron myös niistä täällä. Myös epäonnistumiset:)
Toivottavasti blogistani välittyy rakkaus puutarhaan ja kasveihin ja käsillä tekemiseen.
6. Tiedätkö kuinka monta seuraajaa blogillasi on?
Sivupalkissa näyttäisi tällä hetkellä olevan 45 lukijaa. Muista seuraajista en tiedä.
7. Minkälaisia blogeja itse seuraat?
Pääasiassa puutarhaan ja käsitöihin liittyviä, mutta myös jonkinverran sisustamista käsitteleviä.
8. Tietävätkö läheisesi, että pidät blogia? Miksi tietävät/ eivät tiedä?
Lähimmät ihmiset ja sukulaiset tietävät. Osa seuraa muitakin blogeja ja tuntui luontevalta kertoa heille omastani.
9. Onko sinulla vinkkejä uusille blogaajille tai sitä suunnitteleville?
Ehdottomasti kannatta perustaa oma blogi. Tämä on todella antoisaa ja vuorovaikutteista tekemistä. Kannattaa käydä lueskelemassa erilaisia blogeja, jotta löytää sen itselle sopivan tavan blogata.
10. Oletko saanut blogin kautta uusia tuttavuuksia, joita tapaat?
Muutamia uusia tuttavuuksia on blogin kautta tullut. Olemme tavanneetkin ja on ollut hienoa päästä jakamaan kokemuksia ihan livenäkin.
11.Mikä on blogisi tilanne viiden vuoden päästä?
Periaatteessa silloin olisi 10-vuotis juhlavuosi. Toivon, että blogi olisi vielä silloinkin olemassa ja muutama lukijakin olisi jaksanut matkassa.
Puutarhainnostukseni tuskin tulee laantumaan!
Ja sitten uudet kysymykset:
1. Miksi pidät blogia?

2.Kuinka usein bloggaat?
3.Päivän paras hetki?
4. Jos nyt perustaisit blogin, mitä tekisit toisin?
5.Teetkö yhteistyötä joidenkin toimijoiden kanssa?
6.Lukeeko puolisosi blogiasi?
7.Mitä muuta harrastat bloggaamisen lisäksi?
8. Jos et pääsisi bloggaamaan tai lukemaan toisten blogeja yli viikkoon, olisiko se sinulle katastrofi vai pikku loma?
9. Mistä on hyvä blogi tehty?
10. Mitä blogin pitäminen sinulle antaa?
11.Montako synttäriä blogisi on juhlinut?
Ja sitten pitäisi haastaa uudet 5-11 blogia...
Lopotin Toimelan Pihaunelmia
Tintin Touhut
Kupla
Tilkunpaikka
Äiti teki
Haaste on kiertänyt jo todella monessa blogissa, joten siksi haastan edelleen vain viisi. Toivottavasti jaksatte ottaa haasteesta kopin!
Ja nyt pikkuhiljaa nukkumaan, että jaksaa huomenna lähteä tuonne pihalle möyrimään!
Kauniita unia!

Tätä oli kiva lukea. Joo, bloggaaminen on mukavaa!
VastaaPoistaHaasteet on kivoja. Joutuu vähän pohtimaan vastauksia...
PoistaMukava oli lukea vastauksiasi :)
VastaaPoistaBlogia kannattee kyllä pitää. Ja puutarhablogista on hyötyä itselle monesti myöhemmin kun se on tavallaan puutarahpäiväkirja.
Jos ehdit niin sinulle olisi 11 kysymystä lisää, :) Blogissani on sinulle haaste, se löytyy täältä:
http://karolinanpuutarha.blogspot.fi/2015/05/puutarhakysymyksia-kevaista.html
Enkä pahastu jos et heti uudelleen vastaa haasteeseen mutta jos ehdit, olisi kiva kuulla...
Aurinkoista Äitienpäivää!
Kiitos haasteesta! Yritän vastailla kun ehdin, tottakai. Se on totta, että tavallaan tässä pitää päiväkirjaa, joskin julkista. Oon huomannu, että harvemmin tulee kirjoitettua ihan tuohon oikeaan puutarhapäiväkirjaan. Tänne kirjoittaessa kun saa niitä kuviakin havainnollistamaan mukaan.
PoistaKiitos haasteesta! Tähän täytyykin paneutua huolella, yritän vastata lähiaikoina ;-)
VastaaPoistaOle hyvä! Tulen sitten heti lukemaan vastauksesi:)
PoistaKiitos haasteesta, Satu, vastailen kyllä jahka ehdin :)
VastaaPoistaOle hyvä ja ihan rauhassa!
PoistaMukavia vastauksia, hyviä kysymyksiä. Tätä oli tosiaan mukavaa lukea! :)
VastaaPoistaMukavia tällaiset haasteet:) Uusien kysymysten miettiminen onkin yllättävän vaikeaa...
Poista